sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pääsiäislomailuja

Viimeisestä kirjoituksesta on vierähtänyt aikaa ja nyt tuntui sellaiselta hetkeltä, että voisin tänne taas kirjoitella. On ollut melko hektinen vaihe kaikinpuolin, eikä tämä blogi ole ollut päälimmäisenä mielessä. Nyt olen lomaillut viikon verran ja vaikka mitään erikoista en ole lomalla tehnytkään, on olo hyvin levännyt. On ollut ihanaa herätä vasta kahdeksan aikaan ja nauttia rauhassa aamupalasta. Kevyt viikko treenien osalta sattui myös tälle viikolle, joten aikaa on ollut.

Eilen syötiin pääsiäisateriaa ja sisko oli tehnyt loistavaa raakakaakkua (ohje http://jonna1983.fitfashion.fi/ blogista)


Lisäksi uusittiin työhuoneeseen vaatekaappi, josta isot kiitokset miehelleni. Loistava lopputulos saatiin aikaan, vaikka hetki siinä vierähtikin.


Ehkä tämä paluu blogin pariin strattaa taas pikkuhiljaa :)

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kulunutta viikkoa

Kun olin ottanut ainakin toistaiseksi voiton päänsärystä, päätti mut yllättää "mukava" flunssa. Kuumetta ei juurikaan ollut, mutta nenä ihan tukossa, ääni maassa ja veto poissa. Näin jo reilun kuukauden kroppaani kuunnelleena päätin tehdä sitä myös nyt ja päädyin lepäämään sohvan pohjalle :D

Tulosta sain aikaan, sillä olo onneksi parani totaalisella levolla ja kasalla vitamiineja. Treenejä sain onneksi tälle viikolle kasaan jo siten, että kaikki lihasryhmät tuli treenattua läpi. Ensi viikolle sitten suurin odotuksin, eli pääsisi vetämään kaikki viisi treeni kertaa.

Lauantaina kävin myös hierojalla ja Liisa totesikin, että niskat eivät ole enää niiiiin jumissa, kuin viikko sitten. Otin uuden hieronnan taas ensi lauantaille, jotta saadaan paikat kunnolla auki. 

Olen pyrkinyt myymään vanhoja vaatteita ja olenkin todennut FB:n kirpparit näppäriksi paikoiksi. Löysin sieltä alla olevan topinkin alle 30e hintaan.


Tämän viikon jalka-/olkapäätreeneistäkin tuli napsittua kuvia


Tehokas laite pepulle ja takareisille


Tällä sai hyvin tehtyä takaolkapäitä. Mukavat kuppausjäljet ja painaumat tosta kyykkykoneesta :D


Käskin miestä ottamaan kuvaa nesteisestä selästä, jotta näkisin onko se kasvanut yhtään. Lopputulos - vaikea sanoa :D



Lauantai-iltana herkuteltiin näin hyvännäköisellä - ja makuisella ruualla

Tänään kävin tekemässä ojentajia, pohkeita ja vatsoja. Oli niin jumissa vielä rinta sen treenaamisesta, että kurjasti esti dippien tekemisen ja muutenkin vähän vaikeutti treeniä. Ehkä ensi viikolla ei enää tule paikat niin kipeäksi, kyllä tää tästä :)

perjantai 13. helmikuuta 2015

Onnellinen sairauskertomus ja viikonlopun tiimitreenit

Hiljaiseloa on jonkin verran nyt blogin puolella ollut ihan siitä syystä, että treenikerrat ovat jääneet kipuilevan pään vuoksi vähemmälle.

Onneksi nyt reilun kuukauden jälkeen syy on vihdoin paikannettu ja "ongelma hoidossa".
Paljon tässä töitä pitikin tehdä ja rahaakin harmiksi kului asian selvittämiseen, mutta mitäpä sitä ei oman terveytensä vuoksi tekisi.

Olen käynyt muutamaan otteeseen hierojalla, lääkärissä, jäsenkorjaajalla kertaalleen, fysiatrilla 2 kertaa ja lisäksi kiropraktikolla :D

Alkuun lääkäri diagnosoi minulle jännityspäänsäryn ja tähän söin pariin kertaan tulehduskipulääke-kuurin lihasrelakanteilla höystettynä. Pidin myös salilta taukoa, etten rasittaisi paikkoja. Salille palatessa kipu palasi. Hierojalla kävin muutamaan kertaan ja viimeisimmällä kerralla tuntui olo paranevan. Kipu tosin palasi jälleen salilla. Jäsenkorjaajasta ei varmaan ollut mitään haittaa, mutta ei tähän omaan vaivaani kyllä hyötyäkään. Fysiatri epäili ensimmäisellä käyntikerralla säryn johtuvan vinosta lantiostani tai mahdollisesti ongelmasta liittyen tasaiseen kuorman tuottoon. C1 ja C2 nikamat niskassa aristivat ja tuonne laitettiinkin injektionestettä oletuksella että siellä olisi tulehdus. Lisää taukoa salista.

Palasin salille tauon jälkeen positiivisin mielin, mutta hauiskääntösarja 8kg painoilla sai aikaan jäätävän kivun. Ei muuta kuin kiropraktikolle aika. Aikansa hänkin tutki, mutta ei löytänyt mitään järkevää selitystä, sillä kaula ei ollut hänen tunnustellessa erityisen jäykkä, mikä se yleensä on ponnistuspäänsärystä aiheutuneen kivun jälkeen. Käsitteli kuitenkin nikamia. Keskiviikkona treenasin jalat ja kipua ei tullut niiiiin paljon, mutta edelleen vihloi vasemmalla puolella. Eilen oli sitten tarkistuskäynti fysiatrille. Pitkään pohti mistä kummasta kipu voisi johtua. Onneksi lopulta pystyi huutamaan bingon, kun niskasta löytyi pahasti vihlova kohta :D Kysyin mikä paikka on oikein kyseessä ja C1 nikaman vasemmalla puolella oleva epäkäs-lihaken kiinnityskohtahan se siellä kipuili.

Fysiatri päätti kokeilla faskia-käsittelyä epäkkään alueelle, mutta kun siitä ei apua kipuun ollut, jouduttiin ottamaan hieman järeämmät aseet käyttöön. Kortisonipiikkiä siis tuohon kipukohtaan. En voi sanoin kuvailla, kuinka helpottunut olo nyt onkaan. 5 päivää pitäisi olla salilta poissa ja sen jälkeen kevyesti liikkeelle.

Viime viikonloppuna osallistuin ensimmäisiin tiimitreeneihin, jossa harjoiteltiin poseerauksia ja tehtiin jalkapainotteinen treeni. Oli mukava tavata muitakin tiimiläisiä. Lisäksi tilasin kisakengät, jotta pääsen harjoittelemaan niilläkin kävelyä :)


Vipareita peilisalissa


Peppua avustetussa leuanvetokoneessa


Takareisille kyytiä


..Ja pepulle myös!

perjantai 6. helmikuuta 2015

Herkullinen appelsiinimansikka-suklaa smoothie

Nyt Vitamixin tultua taloon, on meillä iltaisin testattu erilaisia smoothie resptejä. Suurin osa on ollut erittäin herkullisia, mutta mukaan mahtuu myös yksi hyvin epäonnistunut makuelämys. Ajateltiin tehdä herkullinen ja terveellinen smoothie, johon laitoimme avokadoa, minttua, inkivääriä, tammenlehtisaalaattia, spiruliinaa ja banaanin. Vaikka melkein kaikki meneekin suusta alas, niin tuo ei kyllä uponnut vaikka kuinka yritin :D

Kaikkein mieluisin smoothie on appelsiinimansikka-suklaa, jonka reseptin ajattelinkin tänne jakaa:

Laita tehosekoittimeen 2kpl appelsiineja ja 2tl raakasuklaata


Lisää joukkoon loraus kookosjuomaa


Tämän jälkeen pilko yksi banaani, 2tl kaakaonibsejä ja makusi mukaan kookoshiutaleita


Lisää lopuksi mukaan vielä mansikoita, sekä 20g suklaaheraa


Sekoita ainekset keskenään...


..Ja nauti :)


 

perjantai 30. tammikuuta 2015

Päivä kanssani

Arkena aikatauluni ja rytmini on poikkeuksetta samanlainen, kuvailinkin keskiviikkoa ja arkirutiineitani hieman:

Aina edellisenä iltana varmistan pari kertaa, että herätys on varmasti päällä. Myöhästyminen tai kiirehtiminen on asioita, joita en siedä itseltäni :D


Herään arkena aina klo 4.55, varmistuksena on vielä toinen herätys, mutta pomppaan saman tien ylös ja suuntaan kylppäriin. Valot päälle ja hampaiden harjaus. Tämän jälkeen hiusten pesu. Hiukseni rasvoittuvat todella nopeasti ja ei toivoakaan, että voisin pestä edellis-iltana hiukset ja aamulla ne olisivat freesit.

Suuntaan alakertaan kuivaamaan hiuksia ja meikkaamaan. Katson kelloa ja se näyttää 5.30. Kasvot meikattu ja hiukset kuivattu.

Tyhjennän astianpesukoneen ja laitan kananmunia kiehumaan. Toinen miehelle ja toinen aamun välipalaani.


Mittaan oman puuroni ja laitan sen tekeytymään ja otan mustikoita pakkasesta sulamaan. Lisäksi teen aamuherkun, eli protskumössön -> suklaaheraa + tilkka vettä -> sekoita -> pakkaseen -> valmis nautittavaksi. Laitan meille myös vitamiinit valmiiksi.


Käyn laittamassa hiukset kiinni, herätän miehen ja puen päälle. Kello on 6.30 ja istahdan syömään aamupalaa, sekä lukemaan lempiblogeja.


7.00 aikaan olen syönyt ja pakannut eväät valmiiksi töihin ja matka töihin voi alkaa.


Aamupäivä menee todella nopeasti, syön aamun välipalani 10.30 ja huomaan että nälissäni unohdin ottaa kuvan. Havahdun hieman klo 13 jälkeen siihen, että pitäisi syödä.


Suurin osa ruuasta ehditty jo syömään. Klo 15.30 syön vielä välipalani, mutta nälän ja hopun vuoksi en ehdi ottamaan kuvia. Lähden töistä poikkeuksellisesti aikaisemmin, sillä minulla on treenit valmentajan kanssa. Suuntaan salille ja matka menee taas nopeammin, kuin olin ajatellut. Olen yleensä aina reippaasti etuajassa kaikissa menoissa ja tapaamisissani. Olen klo 16.50 pukkarissa ja treenit alkavat 17.30


Nuutunut vessaselfie :D

Treenit kulkevat hyvin, joudumme taas muokkaamaan liikkeitä, sillä pää alkaa kipeytyä jo reidenkoukistuksessa. 


Hyvä treeni saadaan kuitenkin aikaiseksi ja klo 19.13 olenkin jo junassa matkalla kotiin. Mies osti itselleen syntymäpäivälahjan, jonka on hakenut postista. 


Syön iltaruuan ja käyn suihkussa. Iltapalaksi mies valmisti meille loistavat smoothiet.



Kello lähenee klo 22, joten suunnataan nukkumaan. Aika perus päivä siis :D













lauantai 24. tammikuuta 2015

Mitenkäs ne salitreenit sitten sujuivat?

Kävin torstaina 90min hieronnassa ja keskityimme vain mun lapojen alueelle, yläselkään, niskaan, sekä kallonpohjaan. Itse lavat eivät kuulemma ole niin jumissa, kuin lapojen kiinnityskohdat ja epäkkäät ovat. Jatkan edelleen jokailtaista venyttelyä, rullailua ja piikkimatolla makaamista.

Eilen mulla oli ohjelmassa etureisipainotteinen jalkatreeni Tiinan kanssa. Jännitin ihan mielettömästi sitä iskeekö särky. Menin hyvissä ajoin salille ja ehdin venytellä ja rullailla vajaan tunnin ennen treenin alkua.

Aloitettiin treeni kevyesti tekemällä yhteensä 200 toistoa hackia ja reidenojennuksia :D Ensimmäisen sarjan aikana hackissa alkoi tuntumaan sitä mukavan tuttua särkyä vasemmalla takaraivossa. Pyysinkin että lisätään painoa sen verran, että toistot ei ylitä 10. Onneksi minun tehtävänäni oli vain tehdä kuten käskettiin, keskittyä hengitykseen ja niskan rentona pitämiseen. Tämän jälkeen vuorossa oli kyykkyä smtihissä etureisille, askelkyykkykävelyä tanko suorilla käsillä pään yläpuolella superina prässin kanssa ja loppuun kunnon polte jaloille HIIT-painotteisesti. Lopussa tunsin itseni vähän kuin olisin siinä Kulta sinusta on tullut pullukka-sarjassa. Ei vaan jalat noussut millään ylös, heh.

Positiivinen homma oli siis se, että vaikka särkyä tuntui vieläkin, se ei ollut enää yhtä sietämättömän tuntuista. Vähän jäi mietityttämään, että olisiko vielä vähän enemmän voinut puristaa, mutta tänään on treeni kyllä tuntunut oikeissa paikoissa.

Tänään ohjelmassa oli selkä+olkapäätreeni ja sen jälkeen poseharkat. T-tankosoutu vaikutti liikkeeltä, josta pää ei ihan älyttömästi tykännyt, mutta muuten treeni kulki hyvin ja kivuitta. Uusi sali tosin kun oli kyseessä, oli hieman hakemista laitteiden kanssa.





Poseerausten kanssa on kyllä vielä tekemistä ja paljon, Jotenkin tuntuu älyttömän vaikealta saada levitettyä selkää ja pidettyä samalla hartiat alhaalla ja takana. Kävelykin vaatii vielä harjoittelua, jotta sen saa luontevaksi. Olen silti luottavainen, että harjoittelemalla säännöllisesti nyt poseerausta, alkaa sekin luonnistua.

Näyttäisi että puolierojakin löytyy, oikea puoli aukeaa selkeästi paremmin kuin vasen. Kehonhuoltoa vain lisää, että paikat saadaan auki :D

Mulla on muuten ihan maailman paras mies. Oon jo reilun viikon ajan saanut nauttia iltapalaksi aivan täydellisen makuisia smoothieita!



Terveellistä ja hyvää - mikäpä sen parempaa :)


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Niskan hoitoa

Alkuviikko on sujunut ilman salikäyntejä. Olen käynyt iltaisin crossaamassa vajaan tunnin ajan ja kyllähän se henkisesti tuntuu ikävältä, kun ei pääse treenaaman. Nyt vaan on tehtävä kaikki mahdollinen, että kivuista päästään eroon.

Eilen kävin illalla vielä syvävenyttelytunnilla ja taidan ottaa tuon jatkossa ihan säännölliseksi viikko-ohjelmaani.

Olen yrittänyt helpottaa niskajumeja seuraavin keinoin:



  • Tämä laite niskan alle siten, että tuo rullaosa tulee kallonpohjan alle. Muodostan U-kirjainta 3 x 20 kertaa ja kahdeksikkoa 3 x 20 kertaa. Tämän jälkeen vielä leuka rintaan, siten että muodstuu tavallaan painetta, tässä asennossa 10 sekuntia ja niskan vapautus -> veri alkaa kiertämään. Tämä 10 kertaa.
  • Piikkimatto putkirullan päälle ja sekä selin makuulla, että molemmille sivuille kääntyen itselle sopiva aika. Olen pitkänyt päätä n. 3min/asento
  • Piikkimatto normaalisti selän alla ja tässä makuu. Riippuen kauanko itselläni on ollut aikaa, olen maannut piikkimatolla 5-10min
  • Putkirulla ilman piikkimattoa niskan alle. Tässä pään kääntelyä puolelta toiselle ja suoraan makuuasennossa ihan pientä rullausliikettä
  • Voltaren fortea / Tiikeribalsamia kipualueille nukkumaan mennessä

Söin reilun viikon tulehduskipulääkkeitä ja lihasrelaksantteja, mutta lopetin näiden käytön eilen, sillä en usko, että pidemmän päälle on kannattavaa.

Tällä hetkellä tykyttävää kipua ei ole, mutta tuohan sai alkunsa aina salilla käydessä. Tunnen että lavan alueet ovat jumissa ja aamulla jomotti kokonaisvaltaisesti päätä, mutta pahin särky meni onneksi ohi.

Huomenna olisi 90min hieronta varattuna ja toivon että paikat saadaan viimein auki. On kyllä käsittämätöntä, sillä koskaan aiemmin, ei jumitukset/päänsäryt ole näin kauan kestänyt. Etenkin kun olen pitänyt taukoa salista.

Jännittää melkoisesti perjantain jalkatreeni. Haluan uskoa siihen, että kipua ei tuolloin synny. Aika toivotontahan tämä alkaa olla, jos en vieläkään voi kivuitta treenata.